Taas kerran olen koulun tietokoneluokassa, sillä nettiyhteyteni ei toimi edelleenkään. Kävin jo eilen avautumassa aiheesta, mutta mulle todettiin vaan, että asennukset on käynnissä. Ehkä saan netin tänään, ehkä en. Täällä koulussa on osissa rakannuksista isot remontit käynnissä ja mun korvan vieressä olevaa ikkunankarmia porataan parasta aikaa. Muutenkin tosi kiva, kun joillain tunneilla ei kuule opettajan puheesta mitään remonttiäänien takia.

Nyt on muutenkin vähän valivalifiilis, kun tuntuu että kaikkien asioiden hoituminen vaan venyy täällä eikä mistään tiedoteta kunnolla. Olin esimerkiksi kuullut, että minua kiinnostavista kursseista pidettäisiin esitys tänä aamuna klo 9. Kun kuitenkin kävin vielä kyselemässä aiheesta kansliassa aamulla, kuulin, että tilaisuus olikin siirtynyt puoli kolmeksi iltapäivällä. Toivottavasti sitten saan tietää, pääsenkö niille kursseille vai en. Väsäsin eilen hienon CV:nkin itselleni, jos se jotenkin vakuuttais sen proffan mun kyvykkyyksistä...

Meidän ranskankurssi (josta ei muuten saa edes noppia) jatkuu vielä tällä viikolla pienimuotoisesti. Esimerkiksi tänään iltapäivällä on neljältä jotain harjoituksia. Ihan kivan kyllä, että se opettaja jaksaa vaivaitua, sillä mä ainakin tarvitsen kaiken opetuksen, mitä vaan voi saada. Ensi viikolla alkavan lukukauden aikana on sitten myös ihan oikeita ranskankursseja, joista yritän saada ahdettua mahdollisimman monta mun lukujärjestykseen (josta en tiedä vielä tässä vaiheessa mitään).

Olen ajatellut ehkä liittyä Club International des Jeunes à Paris'n jäseneksi.  Kerho järjestää kaikentyyppisiä mielenkiintoisia tapahtumia sekä excuja niin lähelle kuin kauemmaskin. Ihan mielettömän ihanalta vaikkuttaa kerhon tuleva viikonloppumatka Bourgogneen, mutta epäilen, että se on kyllä jo täynnä. Muutenkin olisi todella kiva tutustua Ranskaan myös Pariisin ulkopuolella. Kaikki (suht opiskelijabudjetissa pysyvät) vinkit otetaan ilolla vastaan!