Paino sanalla melkein. Nimittäin ensi viikolla kaikilla täällä on kouluista lomaa, sillä on pyhäinpäivän viikko. Mulla loma kuitenkin tuntuu alkavan jo tällä viikolla, sillä virallisesti koulua ei ole parin ranskantunnin lisäksi kuin keskiviikkoaamuna. Kuitenkin parin ryhmätyön DL on heti loman jälkeen, joten niitä pitäisi kylläkin tehdä. Olen juurikin etsinyt perustietoja Maghrebin alueen maista, eli lähinnä Marokosta, Algeriasta ja Tunisiasta. Nämä maat ovat Ranskan entisiä siirtomaita ja ranskassa asuukin paljon näistä maista tulleita ihmisiä, joten sen takia niihin perehdytään "Vision multinationale des ressources humaines" -kurssilla. Toinen ryhmätyö samalta kurssilta käsittelee aihetta "Délocalisation" eli toimintojen siirtämistä toiseen maahan (esim. kustannussyistä). Meidän ryhmän pitää selvittää, mitä tällainen operaatio vaatii yrityksen informaatio/viestintäjohtamiselta.

Toivottavasti saan omat osuuteni harkoista tehtyä jo keskiviikkoon mennessä, sillä mamma tulee Pariisiin keskiviikkoiltana, ja olisi kiva viettää vapaa-aikaa äipän kanssa. Lomaviikoksikin saan vieraita, sillä samalla kun mamma lähtee sunnuntaina, niin Lasse tulee tilalle. Kivaa. :) <3

Olen kovasti yrittänyt saada Bourgogne-kuvia nettiin, mutta yhteys on tällä hetkellä tosi hidas ja kuvia on paljon, joten vielä en ole onnistunut. Katsotaan kuitenkin, jos saisin ne vielä "julkaistua" ennen nukkumaanmenoa.