En ole oikein vielä tajunnut koko asiaa, mutta olen lähdössä ensi syksyksi Pariisiin opiskelemaan ENSAM-nimiseen yliopistoon. Keksin ajatuksen viime syksynä, kun tajusin olevani liian lähellä valmistumista ja unohtaneeni lähes kokonaan minulle niin rakkaan ranskan kielen. ENSAM:iin päädyin hakemaan erään opiskelututun positiivisten kokemusten innoittamana.

Pari päivää sitten sain kuulla TKK:n kv-toimistosta, että hakukohteeni oli hyväksynyt minut Sokrates-ohjelman kautta vaihto-opiskelijakseen. Minulle koulusta ei ole vielä ilmoitettu mitään, mikä onkin aika erikoista. Toisaalta, olen kuullut, että meininki Ranskassa on hieman tuollaista, joten parempi vain totutella jo nyt.

Olen aina halunnut lähteä Ranskaan ja erityisesti Pariisiin, joten yksi pitkäaikainen haave on pian täyttymässä. Toisaalta minua myös hieman huolestuttaa. En nimittäin osaa enää juurikaan ranskaa. Olen kyllä opiskellut sitä niin yläasteella kuin lukiossakin ja kirjoittanut jopa laudaturin lyhyestä ranskasta, mutta phuksivuoden ranskan kutoskurssin jälkeen opiskeluinto ja kielitaito kuihtuivat pois. Aloitin taas viime syksynä ranskanopinnot uudelleen, ja olen nyt käynyt muutaman keskustelukurssin virkistääkseni puhe- ja kuullunymmärtämistaitojani. Nuo kurssit ovat lähinnä auttaneet huomaamaan, miten surkeassa jamassa ranskan osaamiseni on. Noh, samapa tuo... Itseni tuntien en kuitenkaan saa aikaiseksi käytyä kesällä mitään kielikursseja, joten tehdään sitten jotain jännittävää ja heittäydytään syksyllä lähes täysin vieraskieliseen kulttuuriin. Kai se elämä siellä sitten opettaa.

Tämän blogin perustin avautuakseni niin vaihtoon lähtemiseen liittyvistä kokemuksistani kuin myös kertoakseni ystävilleni ja tuttavilleni seikkailuistani sitten perillä. C'est Paris!