Nyt seuraa hieman avautumista... Nimittäin mua on alkanut suuresti sieppaamaan se valtava byrokratia, jonka täällä on kohdannut kun on yrittänyt saada asioita hoitumaan. Vaikeinta on ehkä ollut kouluun läsnäolevaksi ilmoittautuminen, johon on nettilomakkeen lisäksi vaadittu erillinen paperi, jonka liitteeksi taas vaaditaan miljoona muuta paperia ja kopiota kaikista todituksista. Samaten matkakortin hankkimiseen tarvitaan erinäisiä todistuksia, joista yksi on tietenkin koulun todistus siitä, että on ilmoittautunut läsnäolevaksi. Pankkitilin perustamistakin varten tarvitaan mm. asuntolan leimaama todistus siitä, että asun todella täällä.

Harmittaa, että näitä asioita ei kerrottu etukäteen. Jos olisi kerrottu, olisin voinut hankkia suurimman osan tarvittavista papereista jo Suomessa ollessani ja näin säästää aikaa täällä. Mun pitäisi myös varata aika lääkärintarkastukseen, sillä ilman sitä ei pääse ohjatuille liikuntatunneille täällä. Passikuviakin pitäisi hankkia. 2 koulua varten, 1 matkakorttia varten ja 2 liikuntaa varten. Superbe! Ei ihme, että suunnilleen joka toisessa rakennuksessa täällä on joku virasto, tällaisella paperimäärällä työllistyy varmaan hyvin puoli kansakuntaa.

Nojoo, se valivaliosuudesta. Sitäpaitsi mulla ei todellakaan oo tietoa esim. siitä, miten vaikea ulkoimaisen vaihtarin on Suomessa saada asioita hoidetuksi.

Tän päivän kohokohta oli ehkä se, kun sain viimeinkin käytyä lenkillä. Uudet lenkkarit toimi hyvin, ja lenkkeilymaisemat oli tosi ihanat. Ihan tässä Cité U:n vieressä on tosi viihtyisä puisto, jossa oleilee paljon eri ikäisiä ihmisiä päivisin. Lisäksi on söpöjä pikku kioskeja, lammikoita ja kauniita vanhoja kaupunkitaloja, jotka ovat puistoa reunustavan tien varressa. Kerrassaan viehättävää!

Yritään laittaa vielä tänään lisää kuvia nettiin. Yhteys tuntuu tällä hetkellä tosi tahmealta, joten ihan kaikkia en saa varmaan siirrettyä...