Huomenna on kaksi ekaa tenttiä, ja vähän jänskättää. Ne on molemmat onneksi englanninkielisestä moduulista, joten saan sentään pehmeän laskun. Luvassa on siis 3 tuntia 15 minuuttia monivalintojen parissa. Kuulostaa helpolta, mutta meille näytetyt esimerkkikysymykset eivät kyllä olleet sitä! Lisäksi oikeasta vastauksesta saa 1 pisteen ja väärästä tulee 2 miinusta. Eli turha vastata mitään ellei ole 90% varma.

Lukuinto on lähennellyt nollaa. Oon ollut migreenissä ja jostain syystä flunssakin on yrittänyt kovasti uusia. Lisäksi harmittaa, että vikat päivät täällä kuluvat kämpillä nyhjätessä. Tänään olin kuitenkin koulussa, kun meillä oli viimeinen varsinainen luento. Onneksi sen piti hauska englantilainen herrasmies John Tims, joka taas kerran videoi meidän esiintymisiä. Hyvä palaute omista myyntitaidoista lämmitti kyllä. :)

Pääsin myös viikonloppuna vähäsen ulkoilemaan. Lauantai-iltana käytiin Johannan ja hänen suomalaisen kaverinsa Kaisun sekä Kaisun hollantilaisen kaverin Felician kanssa syömässä St Michelissä kunnon ranskalainen illallinen. Chévre-salaatti oli taas nannaa, mutta lammas ja crème brûlée tällä kertaa vain keskinkertaisia. Ja ah kun Suomi on pieni: Kaisun tutor Tampereella amk:ssa oli tietty mun kaveri Saija! :)

chevre.jpg
Johanna avec Salad à chèvre chaud.

Sunnuntaina taas vietettiin brasilialaisen Luizin synttäreitä lounastamalla jättiporukalla brasilialaisessa ravintolassa Bastillessa. Ruoka oli kuulemma brassien perinneruokaa: mustista pavuista tehtyä pataa, jossa oli aika epäilyttävän näköisiä lihakimpaleita ja joka tarjoiltiin riisin, sipulin ja juuston kera. Annos oli ihan maittava, mutta mun suosikki taisi kuitenkin olla menuun sisältynyt caipirinha. Lisäksi sain ruoasta armottomat vatsavaivat... Oli kuitenkin hauskaa, ja pääsin taas juttelemaan Marcelon kanssa, joka on joskus 10 vuotta sitten ollut Lahdessa Tiirismaan lukiossa vaihdossa. :D Suomikin sujuu vielä aika hyvin, kun miettii miten kauan vaihtovuodesta jo on.

Nyt pitää vielä vähän kerrata allianssityyppejä ja myyntineuvottelun perusteita huomiseen tenttiin. Pitäkää peukkuja, sitä tarvitaan! ;D