Nyt kun yhä useampi ystävä on lähtenyt tai lähdössä aivan pian vaihtokohteisiinsa, alkaa omakin lähtö tuntua olevan jo lähellä. Tästä on seurannut varsinainen tunteiden vuoristorata... Vuorotellen olen aivan haltiossani lähdöstä, enkä malta odottaa ja sitten toisaalta välillä kaiken tutun ja turvallisen jättäminen ahdistaa aivan suunnattomasti. Pariisi on kyllä niin ihana paikka, että ei kai siitä nyt niin hirveästi voi kuitenkaan ahdistua! (Tällä hetkellä olen siis taas vuoristoradan ylämäessä...)

Olen ostanut jo lentoliput. Lähden 15.9. ja palaan 22.12. Reilussa kolmessa kuukaudessa tulee varmasti kyllä kamala kiire toteuttaa kaikki suunnitelmat... Yksi ykköstavoitteista on vierailla impresssionisti Claude Monet'n (ks. otsikon taustakuva) kotona Givernyssä, maalarin puutarhassa (http://www.fondation-monet.com/).

Asunnon saaminen on vielä aika epäselvää. Mailasin asuntolaan, ja kysyin, olenko saanut asuntoa vai en, mutta sieltä vastattiin vain, että hakemuksia käsitellään edelleen. Aika kurjaa toimintaa kyllä, varsinkin kun keväällä oli muka kamala kiire lähetellä sinne shekkejä yms.

Vein jo TKK:n kv-toimistoon kopion hyväksymiskirjeestäni, jotta saisin minulle myönnetyn 1010e stipendin. Naurettavaa sinänsä, sillä tuo sama hyväksymiskirje oli alun perin lähetetty minulle juuri TKK:n kv-toimistosta! Eli kyllä suomalaisetkin näemmä byrokratian osaa...

Nyt on tullut niin paljon valitusta, että pakko laittaa jotain kivaakin. Aion ostaa reissuani varten itselleni Applen MacBookin. Ei kaikkien mielestä kuulosta varmaan miltään hekuman huipulta, mutta pientä sisäistä nörttiäni se lämmittää kummasti... :))